torstaina, elokuuta 23, 2012

Anna hyvän kiertää - ARVONTA


ARVONTA PÄÄTTYNYT!!!




This give away is open for those who live in Finland.



 Minulla on itsellä ollut tosi hyvä tuuri nyt kahdessa blogimaailman arvonnassa joten on nyt aika minunkin järjestää oma arvonta pitkästä aikaa!

Palkinto koostuu valkoisesta polkadot sydämestä, jonka ripustukseen käytin omaa arvontapalkintoani - sydännauhaa...pienestä kyltistä tekstillä coffee, serveteistä sekä sisustusnallesta. Palkintoon lisään vielä jonkun kivan makean yllärin mukaan!

Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen. Pientä lintua saa käydä fanittamassa myös FACEBOOKISSA, mutta se ei ole ehtona osallistumiselle. Uudet lukijatkin ovat aina tervetulleita. Jokaiselle yksi arpa! Anonyymit lukijat jättäkööt tunnistettavan nimimerkin, mieluiten myös sähköpostiosoitteen.



Tässä välissä haluan taas kiittää kaikkia lukijoita ja niitä, jotka jättävät joskus kommenttiakin - ne ilahduttavat aina kun huomaa jonkun jättäneen pienenkin puumerkin. Tervetuloa myös kaikki uudet lukijat!!

VALOKUVAUSKILPAILUISTA on tullut sähköpostiin kyselyitä, että jatkuvatko ne ja koska. Ihan ihan pian alkaa uusi valokuvakilpailu ja luvassa on mahtava palkinto joten pysykäähän kuulolla. Luvassa on mukavia muita yhteistyöjuttuja ja palkintoja tälle loppuvuodelle.

Blogiin on piakkoin tulossa myös pieni lukijatutkimus kysely, mm. lukijoiden ikä-, sukupuoli-  sekä maantieteellinen jakauma sekä kiinnostuksen kohteet, kuten muoti, ruoka, sisustus, kauneus jne. Lukijatutkimus tulee kestämään noin viikon verran, jonka aikana blogin lukijalle ilmestyy blogia avattaessa ikkuna, joka kysyy halukkuutta osallistua lyhyeen lukijatutkimukseen. Lukija voi halutessaan kieltäytyä tutkimuksesta, ja jatkaa blogin lukemista. Tutkimuspyyntö näytetään kullekin lukijalle vain kerran. Tutkimukseen vastanneiden kesken arvotaan lahjakortteja.




103 kommenttia:

Jasmiina kirjoitti...

Pakkohan sitä nyt noin ihanaan arvontaan on osallistua <3

Kirsikka // Sydämen asialla kirjoitti...

No tottavie olen mukana arvonnassa! Aivan ihanat palkinnot. :-)

Omapäinen arkeilija kirjoitti...

Arvonnassa mukana!

Mona's Picturesque kirjoitti...

Mukana ♥ Tietenkin :)

Heini kirjoitti...

Siinä olisi lapsille herttainen <3
Osallistun mukaan arvontaa.

Unknown kirjoitti...

Ihanan blogin ihanassa arvonnassa mukana! :)

Katja kirjoitti...

Mukana, mukana!

*H* kirjoitti...

Mukana kisailemassa.


hao@lailanet.fi

aiai kirjoitti...

Osallistun mieluusti arvontaasi! :)

Marie Josefine kirjoitti...

Miekii mukkaa!

Katariina kirjoitti...

Osallistun :)

Nitta kirjoitti...

Suloinen arvonta! Mukana.

Marru kirjoitti...

Voi miten ihana arvonta! Mukana onnea koittamassa :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

Johanna (nxmo)

Anonyymi kirjoitti...

osallistun! :)

-Venluska

Tiina kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

Miia kirjoitti...

Osallistun :)

mimyy93@gmail.com

Mietiskelijä kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

Tillariina kirjoitti...

Osallistun arvontaan!

Hanna kirjoitti...

Ihana arvonta ja kaikkea mukavaa luvassa tosi kiva juttu!

Sari/Kotihyppysissä kirjoitti...

ihana sydän! olenkin jo odotellut uutta kuvakilpailua, kiva tietää että sellainen on taas tulossa :)

Taina kirjoitti...

ihana palkinto ja arvontaa mukaan. Nukkekoti Jie

ihana blogi sinulla :)

Villakalsarininja kirjoitti...

Oi kun ihana palkinto, täytyy ehdottomasti osallistua!
Sinulla on ihana hyvän mielen blogi ja niin kauniskin! <3

Lovviisa kirjoitti...

Sulosen herkistäviä sydämiä...Osallisena minäkin :)

Päivi kirjoitti...

Hei!
arvontaonnea kokeilemassa.
blogiisi tulen usein, tiedän että päivität sitä usein, ja sivuiltasi on helppo löytää kiinnostavia blogeja.
oletko ammatiltasi kuvaaja? taidokas niin.

Gina Kleinworth kirjoitti...

What a lovely prize! Adore the white on white print.

Miiiaa kirjoitti...

Arvonnassa myös mukana :) Kuullostaa syksyn juttusi tosi mukavilta. Niitä odotellessa :)

Anu kirjoitti...

Mukan suloisessa arvonnassa!
Tämä sinun blogi on niitä joita luin jo silloin, kun omaa ekaa aloittelin:)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos vain, en kyllä ole koskaan opiskellut valokuvausta. ;) Kokeilemalla oppii kantapään kautta. :D

Jaana kirjoitti...

Osallistun arvontaan. Luen myös aktiivisesti blogiasi.

maisonmimizan.blogspot.fi

Carita kirjoitti...

ehdottomasti mukana arvonnassa..

Susanne kirjoitti...

Ihanan blogin ihanaan arvontaan mukaan!

Anonyymi kirjoitti...

Voih, palkinto olisi kiva.
Osallistun arvontaan.

viivähdys kotirannassa kirjoitti...

Voi, minäkin haluan osallistua arvontaan :)

Nanni kirjoitti...

Mukana. Ihana palkinto.

Johanna kirjoitti...

Mukana ollaan!
Valokuvauskilpailua odotellen ;)
Johanna

Miikku kirjoitti...

Ihana palkinto:)
Osallistun!

Aada kirjoitti...

Mukana ollaan! :)

Hanna kirjoitti...

Oi, miten ihana palkinto! Tuolle nallelle olisi jo monta kivaa paikkaa tiedossa. ;)

mustakissa kirjoitti...

Mukana olen! Käyn täällä usein ihailemassa kauniita kuvia. Valokuvauskilpailut ovat olleet aivan mahtavia ja kiva kuulla, että niitä on tulossa lisää;)

Anonyymi kirjoitti...

mukana arvonnassa :)

Heidix

Elisa LPP kirjoitti...

Kahvikylttiä ei vielä olekaan :) Mukana siis!

Marissa kirjoitti...

Hep, mukana

Riitta Sinikka kirjoitti...

Kiitos,mielelläni osallistun ihanaan arvontaan!

Ninantsa kirjoitti...

Linjoilla ollaan

Niina kirjoitti...

Suloinen palkinto!:) Osallistun!

Kaisa kirjoitti...

Mukana!Just tässä suklaakahvia hörpin,kahvista on tullu sellanen elinehto ettei aamu lähde käyntiin ilman :) Kyltti sopis kahvipurkkia koristamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, mikä palkinto! Pakko yrittää, jos onni suosisi!
-saprukka-

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä mö oon mukana noin ihanassa arvonnassa ! ;)
Sun sydämet on niin södejä....oisko meillä niitä kolme tai neljä...,
mut ainahan yksi lisää mahtuis mukaan ! :)

Ihanaa sunnuntai päivää!

t.Leena ja Pojat

Terhi T. kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

Ninette kirjoitti...

Jag deltar jättegärna jag också! :)

Susanna kirjoitti...

Mukana!

eija kirjoitti...

Mukaan arvontaan ja lukijaksi :)

Unknown kirjoitti...

Arvonnassa mukana! :)

myymyy kirjoitti...

Olen mukana arvonnassa :)

vanillahelmi@luukku.com

Unknown kirjoitti...

ihania ideoita! Mukana arvonnassa

kaari3 kirjoitti...

Vain nimi kirjaanko? Osallistun ja voin kehuakin sivujasi maasta taivaaseen. Oikeesti :)Olen ihailija, kuten tiedät!

Nuppu Home kirjoitti...

hei, olen innolla mukana arvonnassa. Olen uusi lukijasi ja pidän postauksiasi omaperäisinä ja valokuviasi erittäin kauniina. Tykkään itsekin askarrella kaikenlaista, mutta erityisesti virkkaamalla tehdyt sisustukseen liittyvät jutut ovat sydäntäni lähellä & kierrätys erityisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Mukana! Tää blogi on aivan mahtava ja saa minutkin innostumaan väsäämisestä.

MieVaan kirjoitti...

Mukana ollaan, kiva arvonta.

Unknown kirjoitti...

Kaunis blogi sinulla! Osallistun toiveikkaana arvontaan!

Mrs.S kirjoitti...

Osallistun arvontaan :) Pirteää päivän jatkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Tottakai arvontaan pitää aina osallistua,varsinkin kivojen palkintojen toivossa.Mukavaa viikonloppua! Tepa Seinäjoelta

♥ Erican Vaaleita Unelmia ♥ kirjoitti...

Ihanan blogin Ihanassa arvonnassa mukana <3

Katri kirjoitti...

Mulla on näköjään pää tässä pehmentynyt viime aikoina, kun luulin jo osallistuneeni, mutta en sitten näköjään ollutkaan. On niin söpö palkinto, että ei voi jättää tätä arvontaa väliin! ♥

Marika kirjoitti...

Osallistun, tottakai :)

Matkatar kirjoitti...

Minäkin ole mukana, sinulla on mukava lämminhenkinen blogi!

Aino-Kaisa Lonka kirjoitti...

Voi miten ihania palkintoja :-) olen tietysti mukana :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta siis mukana tietysi. Sinun blogisi on niin ihana. Seuraan sitä päivittäin. Kauniita kuvia y.m mukavaa. T-Arja-

Sude kirjoitti...

Tokihan minäkin mukana arvonnassa :)

Cartsu kirjoitti...

Ihana blogi sinulla <3
Uusi lukija ja mukana siis arvonnassasi :)

mirka kirjoitti...

Hei, Ihana palkinto, mukana ollaan <3

hanhan kirjoitti...

Arvontaan mukaan!
Ihanaa ja aurinkoista syksyä!

Tarja kirjoitti...

Osallistun mielelläni:)Tunnelmallista syksyn aloitusta!

BoogieW kirjoitti...

Mukana ollaan!

Meanne kirjoitti...

Osallistun arvontaan, kun on suloinen palkintokin jaossa :)

kaijas kirjoitti...

toki mukana arvonnassa...

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana. Yleensä arpaonni ei suosi, mutta toivotaan parasta..
-Murupelle-

Pikku-Puhi kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

Pilttis kirjoitti...

Tulin vahingossa tänne ja löysinkin ihanan blogin, samalla osallistun arvontaan ja liityn lukijaksi :)

Suvi - Pieni valkoinen kani kirjoitti...

en ole tainnutkaan osallistua, nytpä siis <3

Pulmu kirjoitti...

Mukana!

Stella Vanilja kirjoitti...

Ihanassa arvonnassa mukana <3

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana :) - Saila

Anu kirjoitti...

Osallistunpas minäkin samalla tähän arvontaan :)

Tea kirjoitti...

Voi miten ihana palkinto! Mukaan tietenkin!

Willa Wanillan Mirjami kirjoitti...

Miten mulla on menny tää ihan ohi... osallistun <3

annixa kirjoitti...

arvonnassa mukana!

Tia kirjoitti...

Minäkin arvonnassa mukana :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta, lähes joka päivä käyn blogiasi kurkkimassa, harvemmin kuitenkaan kommentoin, valokuvauskilpailuissa aina äänestän, ne ovat todella kivoja!
-hanna-kaisa-

Pauliina kirjoitti...

Arvonnassa mukana :)

Juju kirjoitti...

Mukana ollaan, ja huomenna avaan arvonnan itsekin!

Nina kirjoitti...

Herttainen sydän - niin kaunis tuo pieni, valkoinen nappi, sekä sydännauha!
Mukana arvonnassa!

Minulla on myös pieni arvonta blogissani (aivan ensimmäinen sellainen :-)

Pepi kirjoitti...

Mukana myös ♥

kikka kirjoitti...

Mukana Arvonnassa :)

Meän Satu kirjoitti...

Mie kans mukkaan kivvaan arvontaan :)

Enna kirjoitti...

Ihana arvonta, mukana olen. :)

Tanja kirjoitti...

Upeita kuvia sun blogissa <3 Ehdottomasti osallistun arvontaan!

Kati kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

RIIKKAMAJ kirjoitti...

Mieki haluan osallistua! :)

Sirpa kirjoitti...

Ehdinpä mukaan vielä! :)

Marjut M kirjoitti...

Matti myöhäinen täällä, toivottavasti kerkeän vielä tähän ihanaan arvontaan :) Sulla on tosi ihana blogi ja sana niin hyvin hallussa, että aivan ihana lukea sun postauksia.

Pieni Lintu kirjoitti...

ARVONTA SUORITETTU!!

Kiitos kaikille osallistujille ja ihanista kommenteistanne!!! <3

Ilmoitan voittajan myöhemmin tämän päivän aikana! :)