sunnuntaina, huhtikuuta 24, 2016

Kepeästi kohti kesää {sis. ALE-koodin}

Crocs test squad



No nyt vuorossa ensimmäinen TEST SQUAD-postaus. AIEMMIN kerroinkin, että Pienen Linnun perhe on mukana testaamassa CROCS SS16 kevään ja kesän kenkämallistoa ja raportoimassa mielipiteitä. Ja huomio; mielipiteet tulevat olemaan täysin rehellisiä

 Lighter and brighter on huhtikuun teema. Onneksi meillä oli välillä tosi lämminkin niin pääsin tepsuttelemaan useampana päivänä näillä uusilla kengillä ennen takatalvea

Huhtikuun ensimmäisenä kenkäparina ovat naisten BUSY DAY STRETCH FLAT-kengät. Flame-väriset kenkäni tuntuivat aluksi hieman pieniltä. Ajattelin että olinko tilannut liian pientä kokoa. Mutta ei - nämä ovat juuri täydelliset. Vinkiksi että tuolla nettikaupassa on kokotaulukot, joista voit jalkasi mitattua tarkistaa kenkäkokosi ja jokaisen kengän kohdalla myös lukee onko niukkaa mitoitusta vai väljää mallia

Nimensä mukaisesti kengät venyvät ja muotoutuvat, kengät pysyvät tosi hyvin jalassa ja tuntuvat mukavilta eikä lainkaan hiertäviltä. Yläreunassa kiertää vielä venyvämpi reuna, jonka ansiosta kengät on helppo sujauttaa jalkaan ihan ilman käsiä tai kumarteluita

Ja pakko ylistää vielä kävelymukavuutta; kengän pohja on tehty aivan uskomattoman pehmeäksi astua. Ihan kuin olisi pumpulia kantapään alla. Heh! Mä luulen, että näistä tulee mun tän kesän lempikengät

NETTIKAUPAN lisäksi kenkiä pääset ostamaan Crocs Storeista: Ideapark Lempäälä, Turku, Kauppakeskus Flamingo Vantaa, Helsingin keskusta sekä Kauppakeskus Matkus Kuopio



Testing my new BUSY DAY STRETCH FLAT from CROCS. These are just so soft and comfortable - perfect summer shoes and I love this deep flame tone of red





Kengät, kynsilakat ja aurinkolasit saatu blogin kautta. Alakuvasta näkee tuon sisäpohjan. Tuonne on ilo upottaa varpaansa. Yhteenveto käyttökokemuksista asteikoilla 1-5

Ulkonäkö: 4/5

Käyttömukavuus: 5/5

Yleisarvosana: 4,5



// CROCS - INSTAGRAM - FACEBOOK




Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus päästä shoppailemaan itsellesi uusia kenkiä ALE-koodilla, jolla saat -20% tilauksen loppusummasta pois lukien tarjoustuotteet. Koodi on voimassa sunnuntaista sunnuntaihin 24.4.-1.5.
 
KOODI: LINTU20 


Myöhemmin kevään aikana luvassa myös upea arvonta INSTAGRAMIN puolella, joten nyt onkin aika viimeistään klikkailla seuraamaan Pientä Lintua sinnekin






5 kommenttia:

Suza kirjoitti...

very nice

Pepi kirjoitti...

Kivannäköiset popot, tekis nelkein mieli mennä shoppailemaan...mulla taitaa olla crocseja joka lähtöön kumisaappaista sandaaleihin 😉
Fani mikä fani!

Pieni Lintu kirjoitti...

On ne vaan hyvii kenkiä. Mulla on yhdet talvikengätkin ja ne on niin lämpimät ja hyvät oli sitten loskaa tai pakkasta - tänäänkin niitä olis tarvinnu, hehe :D

Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja kirjoitti...

Kivalta vaikuttaa :)

Pieni Lintu kirjoitti...

:)