perjantaina, huhtikuuta 29, 2011

Chandelier and Coffee cups


 Jo kauan kauan aikaa sitten näin Mallan vaaleanpunaisen kynttelikön tuunauksen ja siitä lähtien on ajatus muhinut päässä. Vihdoin tällä viikolla ehdin käydä kierrätyskeskuksessa ostamassa noita kahvikuppeja projektia varten. Kynttiläpidikkeet oli jotenkin juotettu kiinni noihin alustoihin, mutta kyllä ne pihdeillä vääntämällä kovan työn tuloksena lähti irti nätisti. Keittiön kynttelikkölamppu on ClasOhlosonilta ostettu joskus yli 4 vuotta sitten.



 Sirot valkoiset kupit sopii mielestäni hyvin meidän keittiön tyyliin ja tuohon lamppuun. Kupit kiinnitin kontaktiliimalla. En laittanut lautasia ollenkaan, tykkään että simppeli sopii meille paremmin. Olisin ostanut kaikki kupit noita uraisia, mutta niitä oli vain viisi kappaletta, joten päätin sitten ostaa niitä kolme ja kolme ihan sileää. Oikeastaan ihan kiva kun eivät ole samanlaisia.





...viitsiskö sanoa, että odottaa syksyä ja kynttilänvaloa!  No ei ei sentään. Mutta pitää illalla testata kun on hämärää miltä näyttää tuikut kupposissa. Kynttilöitä ei ole voinut tuossa polttaa, siis niitä kruunukynttilöitä kun kattoon ei ole ollut tarpeeksi välimatkaa. Nyt kupeista kattoon on vähän yli puoli metriä, onkohan paloturvallista!?



Mukavaa viikonloppua!!



2 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Heippa,tuohan on kiva idea laittaa kuppeja kynttelikköön,jännää ja se on vaihtelua laitella jotain uutta!
Mukavaa viikonloppua ja vappua sinulle

Mia kirjoitti...

Ihana idea, tosi nätisti käy nuo kupit kynttelikkölamppuun. :)